4.1 Arviointiryhmä
Arvioinnin toteuttamisesta vastasi Karvi. Arviointihankkeen projektipäällikkönä ja arviointiryhmän puheenjohtajana työskenteli arviointineuvos Janniina Vlasov ja sihteerinä toimi arviointiasiantuntija Tuomas Sarkkinen. Hankkeen tueksi perustettiin arviointiryhmä, jonka jäseniksi kutsuttiin varhaiskasvatuksen johdon ja hallinnon edustajia eri kokoisista kunnista, eri puolilta Suomea. Asiantuntijat toivat hankkeeseen laaja-alaista näkemystä varhaiskasvatuksen laadunhallinnasta niin kunnallishallinnon kuin yksityisen sektorin näkökulmasta, ruotsinkielisistä varhaiskasvatuspalveluista sekä alueellisesta vaihtelusta.
Arviointiryhmän jäseninä toimivat vuosina 2025–2026 Pieksämäen kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Jaakko Roitto, Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksen asiantuntija Eva-Lotta Skogberg sekä Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatusjohtaja Anu Vesiluoma. Lisäksi keväällä 2026 aineiston analysointiin, tulosten raportointiin ja johtopäätösten laadintaan osallistui korkeakouluharjoittelija Pia Santalahti.
Arviointiryhmä kokoontui hankkeen aikana yhteensä viisi kertaa: kaksi kertaa arvioinnin ja tiedonkeruun suunnitteluvaiheessa, kerran alustavien analyysien jälkeen, kerran kehittämissuosituksia muodostettaessa sekä kerran raportin viimeistelyvaiheessa. Arviointiryhmän jäsenten edustamien organisaatioiden päiväkotien johtajat ja varhaiskasvatuksen työntekijät osallistuivat tiedonkeruun suunnitteluvaiheessa arviointilomakkeiden testaamiseen ja kommentointiin.