Puheenvuoroja etäyhteyksiä hyödyntävästä opetuksesta

Pedagogiikan ja teknologian välillä on luonnollinen yhteys, jota on pyritty kehittämään niin kauan kuin koulu on ollut olemassa. Kyse on välineistä, laitteista ja järjestelmistä, joiden tarkoitus on tehostaa oppimista tai ratkaista siihen liittyviä ongelmia. Teknologia on läsnä koulujen arjessa oppisisältönä, apuvälineenä ja tuottamisen välineenä. Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus edustaa julkisessa keskustelussa lähinnä teknologista apuvälinettä. Sillä on kuitenkin suora yhteys kaikkeen luokkahuonepedagogiikkaan, sillä kyseessä ei ole yksittäinen opetusmenetelmä vaan opetuksen alusta. Jos ajatellaan, että kaikkien opetuksen tapojen tulisi olla oppimisen kannalta yhdenvertaisia, pitäisi kaikkien opetusmenetelmien periaatteessa olla toteutettavissa myös etäyhteyksiä hyödyntämällä.

Perinteisesti sähköinen teknologia on ehkä ajateltu maltillisena lisäarvona muiden pedagogisten ratkaisujen rinnalla, mutta nykyisin suuret rakenteelliset haasteet työntävät koulua yhä enemmän kohti kokonaisvaltaista digitalisaatiota. Toki digitaaliset oppimateriaalit, oppimisympäristöt ja kehittynyt kuvaustekniikka ovat jo jonkin aikaa tuoneet merkittäviä muutoksia koulujen arkeen ja teknologia sisältyy keskeisesti opetussuunnitelmaan. Hyötyjen lisäksi teknologialla on myös hyvinvointiin haitallisesti vaikuttava puoli. Huoleen lasten ja nuorten lisääntyneestä ruutuajasta on etsitty ratkaisua myös koulujen toiminnasta. 

Teknologiaa käytetään kouluissa jo nyt, mutta haasteena on toiminnan määrittelemättömyys, käytön epätasaisuus sekä epäselvä arvopohja. Hyvät ratkaisut eivät leviä ja epäilemättä jossain on tehty myös ylilyöntejä, kun on luotettu teknologiaan inhimillisen kontaktin korvaajana. Silti teknologian etuja tunnistetaan ja parhaimmillaan digitalisaatio voisi laajentaa oppilaille tarjottavien oppiaineiden kirjoa tai tuoda lisää laatua opetukseen sekä oppimateriaaleihin.

Oikealle arvopohjalle rakennettuna, teknologialla voisi olla laaja-alaisia hyötyjä opetukselle ja oppimiselle etenkin, kun asiaa tarkastellaan laajemmin kuin pelkästään koulun arjen ja vallitsevan käytännön näkökulmasta. Muutkin toimialat ovat hyötyneet digitalisaatiokehityksestä monella tapaa. Koulussa teknologia voisi:

• tarjota riippumattomuutta ajasta ja paikasta,
• personoida oppimista ja tehostaa oppimisen tukea,
• lisätä osallisuutta ja oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia,
• monipuolistaa opetusmenetelmiä sekä arviointia,
• luoda mahdollisuuksia opettajien osaamisen syventämiseen ja jakamiseen,
• tuoda oppimisanalytiikkaa kehittämisen välineeksi,
• lisätä kognitiivisen laskennan mahdollisuuksia oppimisessa,
• auttaa hyödyntämään oppimisessa koneoppimista, laskennallista ajattelua, systeemiajattelua sekä data-analytiikkaa.

Teknologian lisääntyneet mahdollisuudet eivät saa pakottaa meitä keksimään koulua uudelleen. Uudet työvälineet on kyettävä sisällyttämään nykyisiin tapoihin oppia ja opettaa. Suomalainen koulujärjestelmä on maailmalla tunnettu korkeatasoisesta opettajien koulutuksesta. Vaikka opetusta järjestetään erilaisissa olosuhteissa ympäri Suomen, on opetuksen toimintakulttuuri hyvin tasalaatuinen. Tässä onnistumisessa piilee myös kansainvälisesti vertailtujen hyvien oppimistulostemme salaisuus. Tietyt pedagogiset elementit toistuvat ja koetaan tärkeäksi riippumatta koulun koosta tai maantieteellisestä sijainnista. Esimerkiksi lukemisen edistäminen tai esteettisyyden korostaminen oppilastöissä ovat koulujärjestelmän läpäiseviä opetuksen tavoitteita, joihin opettajat sitoutuvat. Opettamisessa on olemassa hyvin vahva ja yhtenäinen arvopohja, johon opettajan on helppo liittää omat henkilökohtaiset arvonsa.

Kun pedagogiikkaa halutaan kehittää, on kyettävä tasapainoilemaan opetuksen arvopohjan, opettajan henkilökohtaisten uskomusten sekä käyttöönotettavien menetelmien välillä. Opettajan omilla uskomuksilla, liittyen opetusmenetelmien hyötyihin, on myös suuri vaikutus menetelmien tehokkuuteen. Tässä kohtaa syntyy hajontaa. Aiemmin oppimistulosten tasaisuus on ollut kansallinen vahvuutemme, mutta tuoreimpien arviointien mukaan, eriarvoisuus oppimisessa ja arvioinnissa on lisääntynyt. Järjestelmässämme opettajat kykenevät saavuttamaan oppimistuloksia hyvin erilaisilla menetelmillä. Jos haluamme teknologian avulla entisestään laventaa erilaisten oppimismenetelmien kenttää, on tärkeää varmistaa, että oppimisen laatu sekä arviointi ovat yhtenäistä, johdonmukaista ja yhdenvertaista. 

Kun tarkastellaan etäyhteyksin toteutettavaa opetusta ja sen ympärillä aaltoilevaa keskustelua, on huomattavissa ristiriitaisia näkemyksiä opettajien kesken. Yksi tärkeimmistä erottelevista tekijöistä liittyy vuorovaikutukseen ja inhimillisen kohtaamisen tärkeyteen, jotka muodostavat pedagogiikan arvopohjan. Teknologia voi toteutustavan mukaan joko edistää tai estää vuorovaikutuksen toteutumista. Pedagogiikan kehittämisessä on varmistettava, että käytetyt työvälineet ja menetelmät eivät muutu itsetarkoituksellisiksi, vaan niiden on kirkastettava toiminnan arvoja. Koulun toiminnan ytimessä on oltava pedagoginen turvallisuus, joka takaa kaikille oppijoille mahdollisuuden oppia omista lähtökohdistaan. 

Peruskoulu 2045 -visiossa pedagogiikan keskiössä ovat ihminen ja inhimillinen kohtaaminen. Vaikka visio tunnistaa teknologian mahdollisuuksia ja laajamittaista ulottumista arkiseen elämäämme, halutaan koulun toiminnan ydin pitää visiossa muuttumattomana. Teknologia nähdään inhimillisen toiminnan tehostajana ja uusien ideoiden mahdollistajana. Pedagogiikan rikastaminen teknologialla on kuitenkin monimutkainen arvokysymys, jota täytyy pohtia huolella. Teknologian on kyettävä purkamaan koulujen välistä eriarvoisuutta – ei lisäämään sitä. Tilanteen haastavuutta lisää se, että teknologia tulee integroitumaan yhä huomaamattomammin osaksi arkisia toimintojamme. Emme aina hahmota hyödyntävämme teknologiaa, mutta silti on kyettävä määrittelemään nykyistä tarkemmin, miten teknologian tulisi vaikuttaa opetuksessa.

Pedagogiikan määrittelyn haasteet eivät rajoitu pelkästään teknologiaan. Toinen keskeinen opettajien mielipiteitä jakava, ja etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen liittyvä, tekijä on oppilaan rooli oppimisessa. Pedagogisesti voidaan varmasti saavuttaa hyviä oppimistuloksia joko lisäämällä oppijan omaa toimijuutta oppimisessa tai korostamalla opettajan roolia. Usein uudistuksilla pyritään suuntaamaan pedagogiikkaa kohti yhtä trendiä, jolloin vastakkainen ääripää jää vähemmän muodikkaaksi. Pedagogisessa kehittämisessä ei saisi olla niinkään kyse tietyn menetelmän korostamisesta vaan opetuksen monipuolisuudesta ja joustamisesta oppilaiden vaihteleviin tarpeisiin. Ehkä teknologian vakiintumattomuus koulussa liittyykin siihen, että pedagoginen ja samalla arviointiin liittyvä monipuolisuus ei nykyisellään toteudu riittävän hyvin, jotta kouluissa voitaisiin ottaa seuraava edistysaskel kohti lisääntynyttä teknologiaa. Kun opetusmenetelmissä on määrittelemättömyyttä, on vaarana, että teknologia suurentaa opettajasta johtuvia eroja oppimistuloksissa.

Opetus on aina vahvasti sidoksissa edustamaansa arvopohjaan. Teknologian mukanaan tuoma muutos kohdistuu pitkälti kysymykseen: miten arvopohja muuttuu teoiksi käytännön arjessa? Inhimilliseen kohtaamiseen on mahdollista löytää uusia tapoja, ja opettamisen toteuttaminen saattaa muuttua tulevaisuudessa hyvinkin toisenlaiseksi. Kun puhutaan vähäisestäkin etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen mahdollisuuksien lisäämisestä, puhutaan samalla laajamittaisesta koulukulttuurin uudistuksesta, joka liittyy opettajakoulutukseen, täydennyskoulutukseen, strategiseen työhön, lakimuutoksiin, oppimisen mahdollistaviin rakenteisiin sekä uusiin investointeihin. On muun muassa tärkeää pohtia, voidaanko opettajuus jakaa osiin: pedagogisen asiantuntijan sekä oppisisällöllisen osaajan rooleihin. Jos opetusta järjestetään fyysisesti erillisestä sijainnista, mutta oppilaiden ohjaaminen ja pedagoginen tuki on toteutettava oppilaan kanssa samassa tilassa olevan henkilön toimesta, on pohdittava uusia tähän tarkoitukseen sopivia opetuksen järjestämisen tapoja.

Teknologian merkitys opetuksen järjestämisessä ei siis rajoitu pelkästään etäyhteyksien hyödyntämiseen. Digitalisaation kehitystä ennakoitaessa on tarkasteltava myös oppimateriaalin tuottamista ja jakamista, opettajaverkostojen rakentamista sekä vuorovaikutuksen mahdollistamista teknologian avustuksella. Koulun toiminnan suunnittelussa on seurattava yhteisöllisten, sosiaalisten ja yksilöllistävien opetusratkaisujen kehittymistä. Vaikka teknologia ei nykyisellään korvaa kasvokkaista kohtaamista, voiko tämä tulevaisuudessa muuttua? Ennen kaikkea on uskallettava kokeilla uusia opetuksen oppimisen menetelmiä koulun ja oppimisen ehdoilla. On kyettävä löytämään koulun laatua parantavia menetelmiä ja keskusteltava niistä laaja-alaisesti. Etäyhteyksien hyödyntäminen ei saa rajoittua säästötoimenpiteeksi tai koulujen pakonomaiseksi tavoitteeksi rimpuilla muun yhteiskunnan teknologisen kehityksen mukana.

Lähteet ja taustakirjallisuus

Bordi, L. 2026. ”Teamsissa ei koskaan kohtaa käytävällä ketään”: Digitaaliseen kommunikaatioon liittyvät työn vaatimustekijät ja niiden hallinta asiantuntijatyössä. Tampereen yliopisto.

Hongisto, P., Kalalahti, M. ja Varjo J. (2025). Etäopetus perusopetuksen järjestämisessä. Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Häkkinen, P., Ilen, E., Näykki, P., Lehtinen, A., Lieska, A. ja Lerkkanen, M-K. (2025). Digitalisaation vaikutukset oppimiseen, osaamiseen ja hyvinvointiin. Opetushallitus, raportit ja selvitykset.

Härmälä, M., Hietala, R., Karttunen, A., Lahtivirta, A., Norrena, J., Veermans, M. & Raitakari, J. (2026). Etäyhteyksien hyödyntäminen perusopetuksessa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Julkaisut 1:2026. 

Juvonen, S. (2024). School in society: Teachers enacting the purposes of education. Helsingin yliopisto väitöskirjat 140/2024.

Kalalahti, M., Minkkinen, L., Saarinen, T., Tyni, K., Vaara, E., Ala-Vähälä, T., Häkkinen, P., Jänkälä, J-P., Pitkänen, H., Pöysä-Tarhonen, J. ja Tarnanen, M. (2025). Perusopetuksen tilannekuva erilaistuvissa kunnissa: Manner-Suomen kuntien tarkastelu. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, raportteja ja työpapereita 16.

Neittaanmäki, P., Lehto, M. ja Savonen M. (2020). Maailma on muuttunut ja myös koulutuksen on muututtava. Tiedepolitiikka 2/2020.

Norrena, J. (2017). Arvojen varjot. Bazar-kustannus.

Norrena, J. (2013). Opettaja tulevaisuuden taitojen edistäjänä – jos haluat opettaa noita taitoja, sinun on ensin osattava ne itse. Jyväskylän yliopisto: Studies in computing 169.

Nyyssölä, K. ja Kumpulainen, K. (2020). Perusopetuksen ja kouluverkon tulevaisuudennäkymiä. Opetushallitus.

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2026). Peruskoulu 2045: Elämää varten – visio suomalaiselle peruskoululle.

Potter, R.E., Zadow, A., Dollard, M., Pignata, S. ja Lushington, K. (2022). Digital communication, health & wellbeing in universities: a double-edged sword. Journal of Higher Education Policy and Management 44(1).

Ukkola, A., Suomilammi, M., Silverström, C., Metsämuuronen, J. ja Marjanen, J. (2025). Matematiikan ja äidinkielen taidot kuudennen luokan lopussa – perusopetuksen oppimistulosten pitkittäisarviointi 2018–2024. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Julkaisut 1:2025.