2.3 Koulun muutoksen näkökulma

Koulun muutos on yhteiskunnassa hidas, mutta jatkuvasti edistyvä prosessi. Julkisessa keskustelussa usein unohtuu, että koulun muutos ei kuitenkaan ole säädettävä mekanismi, jonka asetuksia voidaan vaihdella yhteiskunnallisiin olosuhteisiin kulloinkin sopiviksi. Koulu edustaa instituutiona varsin ainutlaatuista kulttuurista kokonaisuutta, joka rakentuu pitkälle historialliselle jatkumolle. Opettajilla on paljon valtaa siinä, kuinka opetetaan. Koulussa työskentelevät henkilöt ovat ensin itse käyneet koulua ja päätyneet usein suoraan oppilaasta kasvattajaksi. Koulussa työskentelyn tavat periytyvät sukupolven yli ja se tekee muutoksesta hidasta. Opettajien esikuvat ovat heidän omien lapsuusaikojensa opettajia. Kun muutetaan koulussa olemisen tapaa, puututaan pitkäaikaiseen historialliseen kulkuun ja kyseenalaistetaan koulussa työskentelevien kutsumusta kasvatustyöhön. Samalla muutetaan ihmisten pitkäaikaisia käsityksiä siitä, miten ihmiseksi kasvetaan. Näin ollen koulussa olemisen tapa on iskostunut syvälle koulumaailman ammattilaisten työidentiteettiin ja jopa persoonaan.

Koulu on aina osa yhteiskuntaa. Valmiudet toimia kansalaisena rakentuvat suurelta osin koulussa. Kun tapahtuu jotain yhteiskunnallisesti merkittävää, on tapahtuma automaattisesti osa välituntipihojen ja taukotilojen keskusteluja. Koulu on kuitenkin toimintaympäristönä niin vakiintunut ja normitettu, että yhteiskunnan lainalaisuuksien siirtäminen kouluympäristöön ei ole suoraviivaista. Koulun arjessa päällekkäiset ja kilpailevat tarkoitukset risteävät. Koulussa on omat lainalaisuutensa, joiden toteuttamiseen koulun henkilökunnalla on asiantuntemusta. Esimerkiksi ne menetelmät, joilla opettajat toteuttavat oppisisältöjen opettamista, eivät välttämättä toimi muiden yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisessa. Opettajien ammattitaito on koetuksella, kun sovitetaan koulun omia strategioita ja muita yhteiskunnallisia tavoitteita yhteen. Koska yhteensovittaminen on ammattilaisillekin vaikeaa, on kohtuutonta vaatia koulun ulkopuolisten toimijoiden ymmärtävän kouluissa koettavaa ristiriitaa.

Koulun käytänteiden pysyvyys voi tuntua muutoksen tekijästä turhauttavalta. Kritiikki liiallisesta paikalleen jämähtämisestä on varmasti oikeutettua, mutta se ei tarkoita, etteikö koulu uudistuisi koko ajan. Yhteiskunnassa tarkkailemme muutoksia lähinnä yksittäisten ilmiöiden näkökulmasta. Vasta pitkittyessään tai yhdistyessään muiden tapahtumien kanssa, ilmiöistä voi muodostua pitempiaikaisia trendejä. Koulun näkökulmasta trendit kulkevat aaltoliikkeenä, välillä voimistuen ja välillä unohtuen. Esimerkkejä ovat pitkäaikainen siirtyminen käsillä tekemisestä digitalisaatioon tai oppijan oman toimijuuden huomioiminen oppimisessa. 

Hidas kehittyminen syntyy toistosta ja valinnasta. Se toteuttaa tietynlaista ideoiden evoluutiota. Joka kerta, kun kouluun kohdistuu muutospainetta, tapahtuu toimintakulttuurissa jotain uudella tavalla. Uusi opetussuunnitelma ei heti kykene vaikuttamaan koulun pitkäaikaisen kehityksen jatkumoon, mutta se valitsee uudistuksesta toimivimmat osat ja vaikuttaa siten kehittymisvalmiuteen seuraavaa muutosta varten. Jokaisesta kehittämisprosessista jää jotain olennaista koulun toimintaan ja arvopohjaan. 

Koulun uudistamisessa tarvitaan kärsivällisyyttä, sillä tulokset eivät ole helposti nähtävissä. Hidas uudistuminen myös suojelee koulua ja yhteiskunnan sivistyksellistä perustaa vallitsevilta trendeiltä. Onnistuneessa koulun muutoksessa tarvitaan järjestelmän ominaispiirteet ymmärtävää strategiatyötä, joka perustuisi pitkäjänteiseen suunnitteluun sekä arvopohjan tuntemiseen. Koulujen muutosvalmiuden parantamiseksi perusopetuksen pitkäaikaisen vision asettaminen on todella tärkeää. Pelkkä päämäärä ei kuitenkaan riitä. Lisäksi tarvitaan vahvaa muutoksen ja arvojen johtamista koulujen päivittäisessä arjessa.