2.4 Yhteiskunnallinen näkökulma

Perusopetuksella on karkeasti kaksi keskeistä tehtävää: 

  1. kasvattaa oppilaista kansalaisia yhteiskuntaan ja
  2. mahdollistaa yksittäisten oppilaiden kasvu ja osaaminen.

Ensimmäisen tavoitteen näkökulmasta tarkasteltuna koulu ei voi pysähtyä paikoilleen vaan sen on oltava valmiina muuttumaan suhteessa yhteiskunnan tarpeisiin. Myös toinen tehtävä liittyy keskeisesti yhteiskuntaan, koska on merkityksellistä, millaisia osaajia koulu yhteiskuntaan tuottaa. Perusopetuksen tehtävät ovat joskus koulun arjessa keskenään ristiriidassa. Yksilön etu ei aina kohtaa yhteiskunnan tarpeiden kanssa. Samat menetelmät eivät aina sovi molempiin ja on tehtävä arvovalintoja. 

Perusopetuksen historiassa on totuttu tasapainoilemaan yhteiskunnan ja yksilön tarpeiden välillä. Onnistuneita ja ajalleen tarpeellisia koulu-uudistuksia on tehty ennenkin. Koulun muuttaminen on aina tavoitteiden säätämistä uudella tapaa ja se tähtää aina tulevaisuuteen. Koulun tulevaisuussuuntien arvioiminen yhteiskunnalliselta kannalta on kuitenkin haastavaa. On pystyttävä erottelemaan muutoksen päämäärä ja menetelmät, joilla tavoitteeseen pyritään. On myös tunnistettava muutostarpeiden joukosta pitkäaikaiset kehityskulut ja sulkemaan pois katoavat ja jäsentymättömät trendit. Vaikka muutoksessa voitaisiinkin keskittyä pitkälle tulevaisuuteen, koskaan ei voida tietää, millaiset tekniset ratkaisut tulevat lopulta mahdollistamaan muutoksen.

Tulevaisuuden ennustaminen tuntuu koulun arjessa usein hyvin kaukaiselta. Lisäksi erilaisia tulevaisuusskenaarioita on lukuisia ja niistä on vaikea valita tärkeimmät. Koulun henkilöstö on toki sitoutunut kansallisiin ja paikallisiin strategioihin, mutta yksittäisen työntekijän voi olla vaikea erottaa mediassa käytävää julkista keskustelua työtä ohjaavista strategia-asiakirjoista. Koulutyö on hyvin käytännöllistä ja strategioista etsitään apua käytännön arkeen. Jotta muutos voi siirtyä koulun arjessa käytännön tekoihin, on tulevaisuusskenaarion ennusmerkit oltava nykyisyydessä näkyvillä. On esimerkiksi vaikea varautua laskeviin oppilasmääriin ennen kuin oppilasmäärät alkavat todella pudota. 

Koulujärjestelmän haasteiksi voidaan tunnistaa useita kehityssuuntia, joiden merkit ovat näkyvissä jo nyt, mutta joiden voidaan ennakoida kärjistyvän lisää tulevaisuudessa. Kehityssuunnat eivät välttämättä ole luonteeltaan kielteisiä, mutta niitä yhdistää se, ettei nykykoululla ole niihin vielä käsissään ratkaisun avaimia. Tulevaisuuden ratkaistavia haasteita ovat ainakin koulujen vähenevät oppilasmäärät ja pitenevät koulumatkat, henkilöstön saatavuus, koulujen eriarvoistuminen, teknologian sulautuminen arkeen sekä koulujen lisääntynyt monikulttuurisuus ja suomen kielen rooli.

Kouluverkkomme on mitoitettu tietylle oppilas- ja henkilöstömäärälle. Jo tällä hetkellä joudutaan pohtimaan keinoja täyttää nykyiset koulurakennukset ympäri Suomen, kun lapsia syntyy yhä vähemmän. On pohdittava nykyistä lainsäädäntöä opetuksen toteuttamisesta, oppilaiden valvonnasta ja kuntien välisestä yhteistyöstä. Opettajia koulutetaan vain tietyillä alueilla ja väestö kasaantuu yhä enemmän kasvukeskuksiin. Tulevaisuuden haasteena on varmistaa, että kaikkien aineiden opettajia ja esimerkiksi erityisopettajia riittää kasvukeskusten ulkopuolelle. Samalla, kun lakia ja opetuksen toteuttamistapoja aletaan pohtia laajemmin, on pohdittava oppilaiden välistä yhdenvertaisuutta. Laajempi valikoima menetelmiä ei saa tehdä oppimisen laatua eriarvoisemmaksi. Jos osa kouluista järjestää toimintaansa teknologiaa hyödyntäen, on kyettävä varmistamaan opetuksen laatu kaikilla käytetyillä tavoilla. Teknologian mahdollisuuksien lisääntyminen kouluissa edellyttää tarkoin pohdittuja pelisääntöjä, jotta opettajille taataan ja velvoitetaan riittävä teknologinen osaaminen.   

Lapsimäärät hupenisivat vielä jyrkemmin ilman maahanmuuttoa. Suomessa on kouluja, joissa suomen kieltä äidinkielenä puhuu alle puolet oppilaista. Kieli ja kulttuuri ovat keskeisessä osassa koulujen toimintakulttuuria, mutta niiden roolia ei ole kyetty riittävällä tavalla määrittelemään. Muutos on pakottanut kouluja etsimään uusia toimintatapoja ja mukauttamaan toimintaansa vallitsevaan tilanteeseen. Eri kulttuurit törmäävät koulujen arjessa toisiinsa ja koulun henkilöstö on välillä ihmeissään kohtaamistaan ristiriidoista.

Kaikki edellä mainitut koulun haasteet ovat sellaisia, joihin on etsitty teknologiasta ratkaisua. Niin ikään jokainen Suomen kunta tulee törmäämään edellä mainittuihin haasteisiin lähitulevaisuudessa. Jokaisessa kunnassa on syytä viimeistään nyt pysähtyä miettimään koulujen tulevaisuutta. On kohtuutonta odottaa, että nykyinen perusopetus pystyisi itsestään sopeutumaan nahkaansa luovaan maailmaan. Tulevaisuuteen suuntaavan strategiatyön ja koulujen toiminnan ohjausjärjestelmien tulisi myös rakentua niin, että koulujen vakaa arvopohja säilytetään, mutta tarpeelliset muutokset saadaan käytäntöön joustavammin ja ketterämmin. 

Hyvä puoli asiassa on, että meillä on jo yksittäisiä ratkaisuja olemassa. Haasteena on toimivien mallien skaalaaminen paikallisiin olosuhteisiin sekä kansallisen ohjausjärjestelmän kehittäminen. Esimerkiksi etäyhteyksiä hyödyntävässä opetuksessa tienraivaajina toimivat pienemmät kunnat sekä monikulttuuriset alueet, jotka ovat jo kohdanneet muutoksia arjessaan.