2.1 Taustaa

Etäyhteyksin toteutettava opetus on perusopetuksessa vielä varsin pieni ilmiö, mutta keskustelu sen ympärillä heijastaa tulevaisuuden koulun suuntia. On selvää, että teknologiassa piilee paljon valjastamattomia mahdollisuuksia, jotka tulevat muuttamaan koulujärjestelmää. Aiheeseen liittyvässä keskustelussa yhdistyy erilaisia näkökulmia ja puheenvuorot ovat olleet hyvin ristiriitaisia. Samalla, kun keskustelu jakaa mielipiteitä, on tärkeää muistaa, että koulun tehtävien ja toimintatapojen kuuluukin olla jossain määrin ristiriidassa muun yhteiskunnan kehityskulun kanssa. Nopeus, tehokkuus, sirpaleisuus ja monikanavaisuus saattavat olla tavoitteita monella osa-alueella, mutta koulussa tarvitaan usein hitautta, konkreettisten tuotosten puutetta, yhdenmukaisuutta sekä keskittymistä yhteen asiaan.

Käytän tässä artikkelissa termiä koulu laajassa merkityksessä kuvaamaan perusopetuksen järjestelmää ja kulttuuria, joka on rakentunut sen ympärille. Koulujärjestelmä on monimutkainen kokonaisuus, johon kiinnittyy suuri määrä lakeja, ohjeistuksia ja toimintamalleja. Uudistukset liittyvät aina jatkumoon, joka on jo valmiiksi hyvin pitkä ja monisäikeinen. 

Koulua ympäröivä maailma muuttuu nopeasti ja muutoksen vaikutukset heijastuvat koulun toimintaan. Yhteiskunnan välittämillä muutoksilla on kuitenkin kouluun verrattuna hyvin erilainen rytmi. Avainkäsite yhteiskunnallisessa muutoksessa on trendi, joka kuvaa hyvin myös koulun ja muun yhteiskunnan välistä aikakäsitystä. Trendi voi käynnistyä ilmiöstä ja muodostuu aina suhteessa aikaan. Koulun ulkopuolella se tarkoittaa pitkäaikaista, hitaasti rakentuvaa ja laajamittaista kehityssuuntaa. Koulun hitaammassa kehityskulussa samat yhteiskunnalliset trendit saattavat näyttäytyä nopeina, dynaamisina ja epävakaina. 

Kouluun kohdistuva muutospaine on enimmäkseen määrittelemätöntä: keskustelussa tunnistetaan yhteiskunnallinen ilmiö, johon koululta toivotaan ratkaisua tai ainakin reagointia. Esimerkiksi nuorten havaitaan viihtyvän liian paljon älylaitteilla tai liikkuvan liian vähän arjessaan, ja koulun toivotaan tekevän asialle jotain. Toisinaan tarjotaan valmiita ratkaisumalleja, kuten uusia ohjeistuksia ja lakimuutoksia. Silloin kouluissa ilmenee lisää suunnittelua, kouluttautumistarpeita ja hallinnollista työtä, kuten strategioiden päivittämistä.

Kun koulun toivotaan muuttuvan, on huomioitava historialliset ja kulttuuriset rakenteet, joille sen toiminta rakentuu. Koulu on esimerkiksi opettajankoulutuksen, politiikan, edunvalvonnan, kansallisen sekä paikallisen ohjauksen ja työehtosopimusten osalta varsin ainutlaatuinen kokonaisuus. Järjestelmässämme opettajilla on hyvin paljon pedagogista autonomiaa esimerkiksi opetusmenetelmien suhteen. 

Koulun muuttumiseen vaikuttaa myös, että koulun perustehtävät, oppiminen ja kasvattaminen, ovat syvimmältä olemukseltaan hyvin vakiintuneita tavoitteita. Näiltä osin koulu edustaa varsin vakaata ja pysyvää instituutiota. Jotain sellaista, mitä muualla yhteiskunnassa ei enää juurikaan ole. Koulun tehtävänä on myös kiinnittää oppilaita yhteiskuntaan. Yhtäältä ajatellaan, että koulu ei pysty reagoimaan ympäristönsä muutoksiin riittävän nopeasti, koska kulttuurishistoriallinen perintö toimii taakkana. Koulua kritisoidaan siis vanhanaikaisuudesta. Toisaalta muutoshitaus suojelee koulun pysyväisluonteista tehtävää yhteiskunnassa. Koulu tehtävänä on edustaa samanaikaisesti pysyvyyttä ja jatkuvaa muutosta.

Tarpeita uudistumiselle syntyy koko ajan ja keskustelu koulun ympärillä sisältää toisistaan poikkeavia näkökulmia. Erityisesti digitalisaation luo odotuksia, jotka aiheuttavat ristiriitoja koulun ja muun yhteiskunnan välille. Digitalisaatio tarjoaa tulevaisuuden haasteisiin ratkaisuja, mutta teknologisten ratkaisujen lisääminen on ristiriitaista ja vaarassa aiheuttaa lisää eriarvoisuutta koulujen arkeen. Vielä muutamia vuosia sitten teknologian käyttömääriä pyrittiin hallitusohjelman tasolla lisäämään kouluissa. Silloin kyse oli teknologiatrendistä. Jälleen puhutaan teknologiatrendistä, mutta päinvastaisessa merkityksessä kuin 2000-luvun alussa. Nyt taas on vallalla ajatus, että laitteiden ja digitaalisten alustojen käyttöä on rajoitettava nimenomaan koulusta lähtien. Näkemykset vaihtelevat ja uudet tutkimustulokset täydentävät edeltäjiään. Syntyy uusia käsityksiä, jotka yhdistävät perinteisiä tieteenaloja uusilla tavoilla. Yhteiskunnallisessa keskustelussa onkin hyödyllistä liikkua äärilaidasta toiseen, kunnes löydetään keskeltä kulkukelpoinen väylä. Koulussa reaktionopeus ei voi olla yhtä nopea. 

Vaikka muutokseen ei olisikaan aina keinoja, ja aikaa tarvitaan myös perinteisten arvojen suojelemiseen, tarve muutokselle on tullut koulujärjestelmään pysyvästi. Yksittäisten muutosvaateiden sijaan olisi kouluun liittyvässä keskustelussa korostettava valmiutta kohdata muutoksia järjestelmän eri tasoilla. Muutosvalmiuden lisäämiseksi koulua koskevassa keskustelussa on pohdittava muun muassa henkilökunnan osaamista, tilojen suunnittelua sekä toimintaa ohjaavien säädösten ja strategioiden ajanmukaista kehittämistä. Kyse on myös laadukkaasta toimintakulttuurin johtamisesta.

Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus tuo uusia mahdollisuuksia opetuksen järjestämiseen. Siinä piilee kyky ratkaista vielä mahdottomilta tuntuvia koulumaailman haasteita. Samalla digitalisaatio repii koulun tarjoamia yhdenvertaisia mahdollisuuksia yhä kauemmas toisistaan. Tällä hetkellä teknologian avulla ei vielä saavuteta tarpeeksi luonnollista vuorovaikutusta, joka mahdollistaisi laadukkaan opetuksen ja oppimisen tuen samalla tavalla kuin perinteinen kohtaaminen. Meidän on vielä odotettava teknologian kehittymistä ja siihen liittyvää oikeanlaista resurssointia. On myös oltava ennalta valmiina tärkeisiin arvopohdintoihin, kun tekniikka lopulta mahdollistaa uusia toimintatapoja. On pohdittava, missä tilanteissa etäyhteydet tuovat lisäarvoa oppimisen mahdollisuuksiin ja menetelmiin.