Karvi on julkaissut ”välitodistuksen” lukiokoulutuksen opetussuunnitelmauudistuksen etenemisestä lukioissa kahden ensimmäisen lukuvuoden aikana. Julkaisu antaa tiiviin kuvauksen uudistuksen…
Ajankohtaista
Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä kouluille ja oppilaitoksille asetettiin uusia tehtäviä opinto-ohjauksen toteuttamiselle. Opinto-ohjausta toteutetaan kaikilla kouluasteilla…
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisee useita ajankohtaisia arviointituloksia talvella 2023–2024. Julkaisut koskevat muun muassa peruskoululaisten oppimistuloksia…
Varhaiskasvatukseen on kohdistunut viime vuosina suuria lainsäädännöllisiä ja opetussuunnitelmallisia muutoksia. Varhaiskasvatukselle asetettujen uusien tavoitteiden myötä toimintakäytännöt…
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) arvioi vuosina 2022–2023 ammatillisen koulutuksen tuottamia jatko-opintovalmiuksia suhteessa ammattikorkeakouluopintojen vaatimuksiin…
Diaarinumero OPH-5038-2023 Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (jatkossa Karvi) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion vuoden 2024…