Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toiminnasta perittävistä maksuista annettujen asetusten muuttamisesta. Karvi kiinnittää erityisesti huomiota lausunnossaan tarpeeseen seurata maksukorotusten vaikutuksia eri näkökulmista. Karvi korostaa lausunnossaan korkeakoulujen yhteistyön ja kansallisen koordinaation merkitystä avointen korkeakouluopintojen valintamenettelyiden ja jatkuvan oppimisen tarjonnan kehittämisessä.
Karelia-ammattikorkeakoulu läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) auditoinnin. Ammattikorkeakoulu sai auditointiryhmältä kiitosta korkeakouluyhteisössä hyvin tunnistetusta laatujärjestelmästä, jonka tuottamaa tietoa hyödynnetään monipuolisesti erityisesti ammattikorkeakoulun johtamisessa. Lisäksi auditointiryhmä piti Karelian vahvuuksina koulutusten suunnittelun ja TKI-toiminnan vahvaa yhteyttä ammattikorkeakoulun strategiaan ja alueelliseen kehittämiseen.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) julkaisee useita ajankohtaisia arviointituloksia keväällä 2024. Julkaisut koskevat muun muassa varhaiskasvatuksen koulutusten arviointia, oppivelvollisuuden laajentamisen myötä tulleita opinto-ohjauksen uusia muotoja ja katsausta ruotsinkielisten koulujen oppimistuloksiin.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (jäljempänä Karvi) kiittää mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausuntonsa ammatillisen koulutuksen reformin keskeisten tavoitteiden toteutumisesta. Karvi on arvioinut reformin toteutumista eri näkökulmista. Arviointien tuloksia on koottu vuonna 2023 julkaistuun ammatillisen koulutuksen tilaa käsitelleeseen Policy Brief -artikkeliin (Frisk ym. 2023). Lausunto perustuu edellä mainittuun artikkeliin, muuhun Karvin tuottamaan arviointitietoon sekä arvioinneissa annettuihin kehittämissuosituksiin.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto korkeakoulujen rahoitusmalliehdotuksista vuodesta 2025 alkaen. Karvi kiinnittää erityisesti huomiota lausunnossaan korkeakoulujen toimintaan, joissa useimmiten käytetään samoja kriteereitä kuin opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoitusmallissa. Karvi korostaa lausunnossaan strategiaperustaisen rahoituksen pitkäjänteisyyttä, henkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvointia sekä tosiasiallisen osaamistason nousua.
Osaamistarpeiden ennakointia ja koulutukseen liittyviä tietovarantoja on viime vuosina edistetty. Kehitettävää on kuitenkin siinä, miten tietoa hyödynnetään tutkintojärjestelmän uudistamisessa. Vaikka tutkintojärjestelmä nykyisellään vastaa melko hyvin työelämän osaamistarpeisiin, haasteita on eri tutkintotyyppien kehittämisessä kokonaisuutena, eri tutkintojen osaamisen päällekkäisyyksien tunnistamisessa ja tutkintojen perusteiden laadun vaihtelussa.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto koskien luonnosta valtakunnalliseksi nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaksi 2024–2027.
Karvin toteuttaman tiedonkeruun mukaan elämänkatsomustiedon ja islamin oppilasmäärät ovat kasvaneet tasaisesti viime vuosina varsinkin suurissa kaupungeissa. Suurin osa katsomusaineita opettavista opettajista kannattaa yhteistä katsomusainetta nykyisen järjestelmän tilalle.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on auditoinut Ljubljanan yliopiston Sloveniassa. Yliopisto läpäisi auditoinnin ja sai Karvin laatuleiman seuraavalle kuudelle vuodelle. Slovenian suurimpana yliopistona Ljubljanan yliopistolla on keskeinen rooli yhteiskunnallisena uudistajana. Karvin kansainvälisen auditointiryhmän mukaan yliopiston keskeinen vahvuus on kyky vastata toiminnallaan yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja painopisteisiin. Yliopiston vahvuutena on myös organisaatiokulttuuri, jossa painottuu itsereflektio, kehittäminen ja uudistuminen.
Yrkeshögskolan Arcada läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) pohjoismaisen auditointiryhmän toteuttaman auditoinnin. Arcada sai auditointiryhmältä kiitosta hyvästä työstään opiskelijoiden hyväksi sekä oppimisympäristöistään. Arcadalla on toimivia tapoja tunnistaa työelämän ja yhteiskunnan muutoksia ja suunnata toimintaansa sen mukaisesti.