8.5 Laadunhallinnan tukea tulee kehittää kansallisesti siten, että se vastaa aiempaa paremmin erilaisten ja erikokoisten toimijoiden tarpeisiin
Kansallista laadunhallinnan tukea tulee edelleen kehittää, jotta se vastaa entistä paremmin erilaisten ja erikokoisten toimijoiden tarpeisiin. Tukea on vahvistettava muun muassa arviointitiedon tulkinnassa ja hyödyntämisessä sekä kehittämistyön suunnittelussa ja käynnistämisessä. Lisäksi on kehitettävä uusia työkaluja erityisesti varhaiskasvatustoimintaa tukevien rakenteiden ja johtajuuden arviointiin. Valssin hyödyllisyyttä erityisesti yksityisille toimijoille tulee parantaa ja järjestelmän käyttöä kehittää heidän tarpeitaan vastaavaksi.
Yksityisen varhaiskasvatuksen ohjausta tulee vahvistaa paikallisella tasolla kehittämällä kuntien ja alueella toimivien palveluntuottajien välisiä yhteistyörakenteita. Samalla kuntien vastuuta palveluntuottajien ohjauksessa, neuvonnassa ja valvonnassa tulee selkeyttää myös laadunhallinnan osalta, jotta se tukee nykyistä paremmin palveluntuottajien laatutyötä ja pedagogista johtamista.
Kansallisella tasolla on tärkeää seurata paikallisen suunnittelun toteutumista sekä arvioida suunnitteluvelvoitteen muutosten vaikutuksia laadunhallintaan, johtamiseen ja pedagogiikan kehittämiseen. Lisäksi lasten ja huoltajien osallisuutta laadunhallinnassa tulee selkeyttää tarjoamalla varhaiskasvatustoimijoille välineitä, jotka kytkevät osallisuuden pedagogiseen toimintaan, arviointiin ja kehittämiseen.