Muuttuuko katsomusaineiden opetus ja mihin suuntaan?

22.12.2025

Katsomusaineiden opetusta koskeva keskustelu nousee aika-ajoin esille, ja nyky-yhteiskunnassa keskustelulle on selvästi tilausta. Yhteiskunnalliset muutokset ovat asettaneet opetuksen järjestäjille uusia haasteita tarjota uskonnon opetusta yhä useammille ja entistä moninaisemmille ryhmille.

Tätä taustaa vasten katsomusaineiden opetuksen nykyistä järjestämistapaa on perusteltua tarkastella kriittisesti. Haasteita on tunnistettu erityisesti opetuksen käytännön toteuttamisessa: oppilasryhmät ovat paikoin pirstoutuneita, opetukseen joudutaan resursoimaan paljon ja järjestämistavat vaihtelevat alueittain. Samalla uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyteen perustuva malli soveltuu heikosti oppilaiden erilaisiin katsomuksellisiin taustoihin. Nouseekin kysymys, onko nykyiselle mallille olemassa vaihtoehtoja, jotka turvaisivat eri taustoista tulevien oppilaiden katsomusopetuksen ja vastaisivat samalla paremmin nyky-yhteiskunnan tilaa.

Miksi katsomusaineista puhutaan juuri nyt?

MTV:n haastattelussa (19.12.2025) opetusministeri Anders Adlercreutz kertoi hallituksen käynnistävän selvityksen uudesta uskontorajat ylittävästä oppiaineesta. Kyse ei ole äkillisestä suunnanmuutoksesta, vaan jatkumosta pidempään käydylle tarkastelulle. Katsomusaineiden opetuksen järjestämistapoja on Suomessa arvioitu aiemmin ja erilaisia vaihtoehtoja alettiin selvittää jo edellisen hallituskauden aikana.

Tällöin Opetushallitus asetti laajapohjaisen kehittämisryhmän pohtimaan katsomusaineiden tulevaisuutta perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Työryhmän työn pohjana toimi Vesa Åhsin ja Eero Salmenkiven laatima opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja uudistamistarpeista (2022). Kehittämisryhmän työn tuloksena julkaistiin vuonna 2025 loppuraportti.

Åhsin ja Salmenkiven selvityksen sekä katsomusaineiden kehittämisryhmän loppuraportin perusteella voidaan tunnistaa useita toisistaan poikkeavia vaihtoehtoja sille, miten katsomusaineiden opetusta voitaisiin Suomessa tulevaisuudessa järjestää. Raporteissa ei esitetä yhtä suositeltavaa mallia, vaan kuvataan vaihtoehtoja, joihin liittyy erilaisia pedagogisia, hallinnollisia ja yhdenvertaisuuteen liittyviä vaikutuksia.

Vaihtoehtoja katsomusaineiden opetuksen järjestämiselle

1. Nykyinen jäsenyyteen perustuva malli

Nykyisessä järjestelmässä uskonto ja elämänkatsomustieto ovat erillisiä oppiaineita. Uskonnon opetus perustuu oppilaan tai opiskelijan kuulumiseen rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja opetusta järjestetään useissa eri uskonnon oppimäärissä. Elämänkatsomustieto on vaihtoehto uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomille.

Molemmissa raporteissa tätä mallia käsitellään lähtökohtana ja vertailupisteenä muille vaihtoehdoille. Sen vahvuutena pidetään mahdollisuutta oman katsomusperinteen syvälliseen käsittelyyn, mutta ongelmina tunnistetaan muun muassa ryhmien pirstoutuminen, opetuksen järjestämisen hallinnollinen kuormittavuus sekä yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset muuttuvassa katsomuksellisessa kentässä.

2. Katsomusaineiden vapaa valinta ilman jäsenyysperustaisuutta

Toisena vaihtoehtona raporteissa tarkastellaan mallia, jossa oppilas voisi valita katsomusaineen ilman kytkentää uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyteen. Uskonto ja elämänkatsomustieto säilyisivät erillisinä oppiaineina, mutta osallistuminen perustuisi yksilölliseen valintaan.

Mallia perustellaan erityisesti katsomuksellisen identiteetin moninaistumisella ja yhdenvertaisuuskysymyksillä. Samalla raporteissa todetaan, että vapaa valinta voisi lisätä opetuksen järjestämiseen liittyvää ennakoimattomuutta ja asettaa uusia vaatimuksia ryhmämuodostukselle ja resursoinnille.

3. Yhteinen katsomusaine

Sekä vuoden 2022 selvityksessä että vuoden 2025 loppuraportissa tarkastellaan myös vaihtoehtoa, jossa nykyiset uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineet korvattaisiin yhdellä kaikille yhteisellä katsomusaineella. Tässä mallissa kaikki oppilaat opiskelisivat samoja sisältöjä riippumatta katsomuksellisesta taustastaan.

Raporteissa korostetaan, että kyse olisi laajasta rakenteellisesta uudistuksesta. Yhteisen katsomusaineen nähdään voivan tukea yhteistä yleissivistystä ja katsomusten välistä ymmärrystä, mutta samalla siihen liittyy merkittäviä pedagogisia, periaatteellisia ja lainsäädännöllisiä kysymyksiä, joita ei voida ratkaista yksinomaan opetussuunnitelmatyöllä.

4. Osittain yhdistetty katsomusaineiden opetus

Yhtenä realistisena kehittämissuuntana raporteissa nostetaan esiin osittain yhdistetty malli. Siinä eri katsomusaineilla olisi yhteisiä sisältöjä, mutta osa opetuksesta säilyisi oppimääräkohtaisena.

Tällaisia ratkaisuja on jo kokeiltu paikallisesti, ja niitä pidetään keinona lisätä katsomusten välistä vuorovaikutusta ilman täyttä rakenteellista muutosta. Mallin etuna pidetään mahdollisuutta edetä asteittain ja huomioida paikalliset olosuhteet.

5. Uskonnon oppimäärien yhdistäminen ja muut hybridimallit

Sekä vuoden 2022 selvityksessä että vuoden 2025 loppuraportissa nousee esiin vaihtoehto, jossa eri uskonnon oppimääriä yhdistettäisiin laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Tavoitteena olisi vähentää oppimäärien määrää ja helpottaa opetuksen järjestämistä erityisesti tilanteissa, joissa oppilasmäärät ovat pieniä.

Malli edellyttäisi muutoksia lainsäädäntöön. Samalla tulisi ratkaista, miltä pohjalta kokonaan yhdistetty uskonnon oppiaine rakennettaisiin tai, jos oppimääriä olisi edelleen useampia, millä perusteella ne muodostettaisiin.

Miten tästä pitäisi edetä?

Sekä vuoden 2022 selvitys että vuoden 2025 katsomusaineiden kehittämisryhmän loppuraportti tekevät yhden asian varsin selväksi: katsomusaineiden opetuksen järjestämiseen ei ole olemassa yksiselitteistä ratkaisua. Jokainen tarkasteltu malli ratkaisee joitakin ongelmia, mutta synnyttää samalla uusia.

Nykyinen jäsenyyteen perustuva malli tukee oman katsomusperinteen tuntemusta, mutta kamppailee muuttuvan katsomuskentän kanssa. Vapaa valinta vahvistaa yksilön autonomiaa, mutta haastaa opetuksen ennakoitavuuden ja rakenteet. Yhteinen katsomusaine lupaa yhteistä ymmärrystä, mutta edellyttää merkittäviä periaatteellisia ja lainsäädännöllisiä ratkaisuja. Osittain yhdistetyt ja hybridimallit näyttäytyvät maltillisina kompromisseina, mutta niiden vaikutukset riippuvat vahvasti paikallisista toteutuksista.

Keskeinen kysymys on, mitä katsomusaineiden opetuksella halutaan saavuttaa. Painotetaanko yksilön katsomuksellista oikeutta, yhteistä yleissivistystä vai yhteiskunnallista koheesiota? Myös resurssikysymykset nousevat esiin, kun erilaisia malleja vertaillaan.

Tästä syystä katsomusaineiden uudistaminen on ennen kaikkea poliittinen ja arvopohjainen kysymys. Selvitykset ja raportit voivat kuvata vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia, mutta julkinen keskustelu ja poliittinen päätöksenteko määrittävät lopulta sen, millaisen muodon katsomusaineiden opetus saa.

Tulevana keväänä Karvi kerää tietoa katsomusaineiden osaamisesta Suomessa. Samalla arviointi tarjoaa näkökulmia siihen, miten eri katsomusaineiden oppilaat ja opettajat näkevät oppiaineen tulevaisuuden. Arviointi tuottaa arvokasta tietoa siitä, miten katsomusaineiden opetus tällä hetkellä koetaan ja millaisia toiveita kehittämisen suhteen eri oppimäärien opettajilla on.