Kannustava ja vahvuuksia huomioiva palaute tärkeää sekä oppilaille että opettajille – pieni muistilista opettajien työn tueksi

Blogi Esi- ja perusopetus Lukiokoulutus
Kuvituskuva. Sanapilvi opetukseen liittyvistä sanoista. Sanoina mm. arvosana, kriteeri, oppiminen, osaaminen, perusopetus, opetussuunnitelma ja opetussuunnitelman perusteet.

Etänä tehtävä arviointi haastaa uudistamaan arviointitapoja. Oppijat toivovat opettajilta kannustavaa ja reilua arviointia. Kokosimme arviointia koskevan raporttimme pohjalta pienen muistilistan käytännön arviointityön tueksi.

Karvi on arvioinut oppimisen ja osaamisen arvioinnin nykytilaa julkaisussa ”Että tietää missä on menossa” Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Arvioinnissa tarkastellaan mm. opettajien arviointikäytänteitä, koulujen ja oppilaitosten arviointikulttuuria sekä opettajien, rehtoreiden ja oppijoiden arviointiosaamista.

Tulosten mukaan sekä opettajat että oppijat pitivät arviointia pääosin reiluna ja oikeudenmukaisena. Arvioinnissa kysyttiin myös opettajien ja oppijoiden erilaisia arviointimuistoja sekä huoltajien näkemyksiä arvioinnista.

Hyvä arviointi on oppilaiden mielestä perusteltua ja reilua

Opettajien hyvissä arviointimuistoissa kuvattiin usein onnistunutta palautteen antamista. Onnistuneet arviointitilanteet liittyivät kannustamiseen, rohkaisemiseen, jatkuvaan arviointiin sekä sanalliseen ja kirjalliseen neuvontaan. Myös keskustelut oppijoiden kanssa olivat olleet hyödyllisiä, vaikkakin aikaa vieviä.

Oppijat toivoivat opettajilta kannustavaa ja kehittävää arviointia, jota he kuvasivat rakentavaksi ja vahvuuksia huomioivaksi. Oppijoiden mielestä hyvä arviointi antoi opastusta siitä, miten voi ottaa opiksi siihen asti saavuttamastaan ja mihin pitää kiinnittää vastaisuudessa huomiota. Hyvää arviointia kuvailtiin reiluksi, oikeudenmukaiseksi, tasapuoliseksi ja rehelliseksi. Arvioinnin tulee heidän mukaansa olla hyvin perusteltua ja oppilaille ymmärrettävästi selitettyä. Arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus ja kehittävyys nousivat myös esille hyvän arvioinnin piirteinä.

Huoltajien mielestä opettajat olivat onnistuneet ohjaamaan lasta hänen oman oppimisensa tavoitteenasettelussa ja osaamisen monipuolisessa osoittamisessa. Myös aikaa osaamisen osoittamiseen oli annettu riittävästi. Huoltajien mielestä lasta oli autettu tunnistamaan vahvuuksiaan ja moni koki lapsensa myös saaneen rakentavaa palautetta oppimisestaan.

Arvioinnin hyviä käytäntöjä voi toteuttaa myös etäarvioinnissa

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudessa, 10.2.2020 julkaistussa arviointiluvussa on ohjeistettu selkeästi käytännön arviointityötä.

Opetushallitus on laatinut myös ohjeistuksia arviointiin poikkeustilanteessa. 

Perusopetuksen opetussuunnitelman uuden arviointiluvun ja ohjeistusten tueksi kokosimme Karvin raportista opettajilta, rehtoreilta, oppilailta ja huoltajilta kerättyjä toiveita ja kokemuksia arjen ja etänä tehtävään arviointityöhön:

Muistilista arviointityön tueksi. 1: havainnollista oppimisen tavoitteet ja arviointikriteerit oppilaille ja huoltajille. 2: Tarjoa monipuoliset mahdollisuudet osoittaa osaamista. 3: kerro hyvissä ajoin, miten oppilas voi parantaa päättöarvosanaansa. 4: kiinnitä huomiota kannustavuuteen ja vähemmän motivoituneisiin oppilaisiin sekä jaksamiseen. 5: Vahvista oppilaan itsearvioimistaitoja. 6: Tiedota arviointikriteereistä ja tavoitteista. 7: Hyödynnä yhteistyötä kollegoiden kanssa. 8: Kokeile rohkeasti uutta.

Katso videoita arviointihankkeen verkkosivuilta.

Linkki arviointiraporttiin.

Keskustele kirjoituksesta Karvin Facebook-sivulla

Teksti:

Päivi Kamppi

Päivi Kamppi

Päivi Kamppi työskentelee arviointineuvoksena Karvissa. 

Niina Rumpu

Niina Rumpu

Niina Rumpu työskentelee arviointiasiantuntijana Karvissa.