Arvioinnin on tuettava oppijaa – ei pelkkää järjestelmää

Arvioinnin roolista koulutuksessa keskustellaan paljon. Ajoittain on epäselvyyttä siitä, miten arviointia tulisi toteuttaa ja mitä sen pitäisi sisältää. Karvin perusopetuksen oppimistulosten arvioinnit osoittavat, että samalla osaamisella voi saada hyvin erilaisia arvosanoja. Ammatillisen koulutuksen kohdalla taas pohditaan, vastaavatko opiskelijoiden hyvät arvosanat riittävästi valmistuneiden osaamista. Keskustelu osoittaa, että arviointiin liittyy suuria odotuksia mutta myös paljon kysymyksiä.

Koulutuksen kehittäminen ei voi nojata pelkästään mittaamiseen ja tulosten punnitsemiseen. Ei sikakaan punnitsemalla liho – eikä oppija arvioimalla kehity, ellei arvioinnin perusta ole eettinen, vastuullinen ja oppijan parhaaksi tehty.  Koulutuksen arviointi on muutakin kuin sinänsä tärkeää oppimisen ja osaamisen arviointia. Arviointi on systemaattista tiedonhankintaa, arvottavaa analyysiä ja tulevaisuuteen suuntaavaa kehittämisen tukea. Sen avulla tunnistetaan vahvuuksia ja kehittämiskohteita – ja ennen kaikkea luodaan edellytyksiä muutokselle.

Arvioinnin tulee olla osa jatkuvaa kehittämisen sykliä suunnittele – toteuta – tutki ja arvioi – toteuta, jossa uudella tavalla hyödynnetään aiemmin opittua. Tämä Demingin ympyrä, tai paremminkin spiraali, koskee niin yksittäistä opettajaa, oppijaa kuin koko kouluyhteisöä. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu ja ulkopuolinen arviointi kulkevat käsi kädessä, sillä kehittäminen tarvitsee sekä sisäistä rehellisyyttä että uusia näkökulmia. Jokaisen koulutuksen toteuttajan tulisikin jo lainsäädännönkin mukaan arvioida monipuolisesti oman toimintansa laatua ja julkaista arviointiensa tulokset. Lisäksi järjestäjien tulee osallistua Karvin toteuttamiin ulkopuolisiin arviointeihin ja kehittää toimintaansa saadun palautteen perusteella.

Lasten ja nuorten ääni keskiöön koulutuksen kehittämisessä

Koulu ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta, ja kansallisessa arvioinnissa tarvitaan systeemistä näkemystä. Yksi tärkeä näkökulma jää liian usein sivuun: lasten ja nuorten oma ääni. Heidän osallistumisensa koulutuksen kehittämiseen ei voi olla pelkkä kuuleminen, vaan sen tulee olla aitoa osallistamista. Uusia tapoja osallistua on kehitettävä yhdessä lasten ja nuorten kanssa, heidän näkökulmansa keskiöön asettaen. Oppijoiden osallistuminen koulutuksen kehittämiseen ei voi olla vain muodollisuus. Tarvitsemme aitoa dialogia ja uusia tapoja kuulla nuoria, heidän arkeaan ja kokemustaan.

Lasten ja nuorten osallisuudella on vahva säädöspohja

Suomi ratifioi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna 1991, ja sopimus on meillä lakina voimassa – ei siis vain suosituksena. Sopimuksen mukaan lasten ja nuorten näkemykset on otettava huomioon heitä koskevissa asioissa, ja heidän mielipiteilleen tulee antaa painoarvo ikään ja kehitystasoon sopivalla tavalla.

Tämä tarkoittaa, että lasten osallistuminen ja vaikuttaminen eivät ole aikuisten hyväntahtoista lisäpalvelua vaan oikeus, johon Suomi on sitoutunut kansainvälisesti ja kansallisesti. Lapsilla ja nuorilla on lakisääteinen oikeus tulla kuulluksi ja osallistua oman elämänsä ja yhteisöjensä päätöksiin. Osallisuus ei ole sidottu vain yhteen koulutusasteeseen, vaan se on turvattu lainsäädännöllisesti varhaiskasvatuksesta aina korkeakouluihin saakka.

Arviointi koulutuksen inhimillisenä moottorina 

Arviointi ei saa olla vain kontrollin väline, vaan sen on oltava koulutuksen inhimillinen moottori, joka tukee oppijoiden ja yhteisöjen kasvua. Sen tehtävä on mahdollistaa kehitys, ei vain seurata tuloksia. Kun arviointi rakentaa kasvua, koulutusjärjestelmä toteuttaa tehtäväänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Tulevaisuus kuuluu niille, joita varten koulu on olemassa – ja siksi arvioinnin on palveltava ennen kaikkea ihmistä, ei pelkkää järjestelmää.