20 vuotta eurooppalaista korkeakoulujen auditointiyhteistyötä

Blogi Korkeakoulutus

ENQA eli eurooppalaisten korkeakoulujen arviointiyksiköiden verkosto täyttää tänä vuonna 20 vuotta. ENQAlla on ollut keskeinen rooli eurooppalaisen korkeakoulutuksen laadunvarmistuksen yhteisten kriteerien kehittäjänä.

Myös suomalaisen arviointitoiminnan ja ENQAn välillä on vahva yhteys. Tästä kertoo jo se, että ENQAn virallinen kotipaikka kymmenen ensimmäisen toimintavuoden ajan sijaitsi Helsingissä. Lisäksi ENQAn johtaja/pääsihteeri on aina ollut suomalainen.

Korkeakoulujen arviointineuvosto ja myöhemmin Karvi on myös ollut aktiivisesti mukana ENQAn toiminnassa. Esimerkiksi Karvin kehittämä suomalaisten korkeakoulujen auditointimalli perustuu edellä mainittuun ENQAn kriteeristöön (ESG 2015). Myös jatkossa yhteyttä vaalitaan ja laadunvarmistuksen eteen tehdään töitä. Tästä esimerkkinä muun muassa tulevana vuonna Karvin osallistuminen ENQAn ulkoiseen arviointiin.

Juhlan kunniaksi ENQA julkaisi 20-vuotisjuhlajulkaisun, johon myös Karvi kirjoitti artikkelin ENQAn merkityksestä arviointitoiminnalle ja korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle Suomessa. Julkaisuihin pääset tutustumaan alta.

Karvi onnittelee ENQAa!

Lisätietoja:

Sirpa Moitus.
Arviointineuvos
Keskustele kirjoituksesta Karvin Facebook-sivulla