Ajankohtaista Karvista: Kehitämme toimintaamme ja uudistamme organisaatiotamme

Uutinen
Variksenmarja.
Kuva: Hanna Forsman.

Syyskauden käynnistyessä haluamme kertoa Karvin ajankohtaisista kuulumisista. Olemme koonneet tähän uutiseen tietoa toimintamme kehittämisestä, organisaatiouudistuksesta sekä muista arviointityön ajankohtaisista teemoista.

Kehittämistyötä yhdessä sidosryhmien kanssa

Me Karvissa haluamme vastata entistä vaikuttavammin koulutuksen tietotarpeisiin, ja siksi toimintamme kehittäminen on meille tämän syksyn kantava teema. Kehittämisen lähtökohtana ovat sidosryhmiemme näkemykset ja kokemukset.

Hyödynnämme esimerkiksi sidosryhmäkyselyjä, vaikuttavuustyöpajoja sekä asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta saatavaa palautetta. Näin saamme arvokasta tietoa siitä, missä onnistumme ja missä voimme parantaa, jotta arviointitoimintamme vastaa mahdollisimman hyvin koulutuksen kentän tarpeisiin, Karvin johtaja Hannele Seppälä kertoo.

Karvin arviointitoiminnan keskiössä ovat oppimistulosten arvioinnit, politiikkatoimien vaikutusten arvioinnit sekä koulutuksen laadun ja laadunhallintajärjestelmien arvioinnit. Tasapainoisesti rakennettu koulutuksen arviointi palvelee oppijan parasta ja toimii välineenä osaamistason vahvistamiseen, hyvinvoinnin tukemiseen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Organisaatiorakenteemme uudistuu

Osana kehittämistyötä uudistamme Karvin organisaatiorakennetta niin, että yksikköjemme määrä muuttuu neljästä kolmeen. Organisaatiouudistuksella haluamme vahvistaa yhteistyötä eri koulutussektoreiden arviointien välillä sekä kohdentaa voimavarojamme entistä vaikuttavammin. Syyskuun alusta alkaen Karvi jakautuu kolmeen yksikköön:

  • varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen yksikkö – yksikön johtaja Salla Venäläinen 
  • ammatillisen koulutuksen, korkeakoulutuksen ja vapaan sivistystyön yksikkö – yksikön johtaja Kirsi Hiltunen
  • arviointi- ja kehittämispalveluiden yksikkö – yksikön johtaja Helka Luodelahti, jonka virkavapaan sijaisena toimii Mira Huusko 1.9.2026–31.8.2027

Karvin uusi arviointineuvosto nimitetty 

Karvin uusi arviointineuvosto aloitti nelivuotisen toimikautensa kesäkuussa 2026. Arviointineuvoston tehtävänä on seurata ja kehittää arviointikeskuksen toimintaa. Lisäksi se osallistuu Karvin uuden strategian ja koulutuksen arviointisuunnitelman valmisteluun.

Arviointineuvostossa ovat edustettuina niin eri koulutussektorit, opettajankoulutus, tutkimus, työelämä kuin opiskelijatkin. Tutustu arviointineuvoston kokoonpanoon.

Vuoden keskeisiä julkaisuja

Julkaisimme keväällä katsauksen viime vuosien tärkeimmistä arviointituloksista. Arviointimme osoittavat, että koulutusjärjestelmän tulevaisuuden kannalta on erityisen tärkeää kehittää rahoituksen ennakoitavuutta, vahvistaa henkilöstön osaamista ja johtamista, edistää koulutuksellista tasa-arvoa, varmistaa oppijoiden tarvitsema tuki ja ohjaus sekä vahvistaa tietopohjaisuutta päätöksenteossa ja kehittämisessä. 

Lisäksi julkaisimme keväällä kuvauksen Karvin kehittävän arvioinnin lähestymistavasta. Julkaisu kokoaa yhteen arviointityömme periaatteet ja kertoo, miten tuotamme arviointitietoa koulutuksen kehittämisen tueksi.

Tutustu näihin julkaisuihin verkkosivuillamme:

Tulevaa

Käynnistämme syksyn aikana uuden arviointisuunnitelman ja strategian valmistelun. Tiedotamme työn etenemisestä myöhemmin.

Lisätietoa