Karvin lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle perusopetuslain muuttamisesta (VN/20544/2025)

Lausunto Esi- ja perusopetus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) kiittää mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä perusopetuslain muuttamiseksi. Karvi pitää esityksen tavoitteita kannatettavina ja katsoo, että osaamistakuun vahvistaminen sekä arvioinnin ja opinnoissa etenemisen sääntelyn täsmentäminen ovat tärkeitä toimia oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun ja perusopetuksen laadun kannalta.

Karvin arviointien perusteella nykyinen arviointijärjestelmä ei tuota yhdenvertaisia ja vertailukelpoisia arvosanoja. Arvioinneissa on havaittu huomattavaa vaihtelua saman osaamistason oppilaiden arvosanoissa, mikä viittaa tulkinnanvaraisiin arviointikäytäntöihin ja vaihteleviin painotuksiin. Karvin matematiikan ja äidinkielen oppimistulosten pitkittäisarviointi osoittaa, että koulujen väliset erot oppilaiden osaamisessa kasvavat jo alkuopetuksen aikana ja että kolmannelle luokalle voidaan siirtyä hyvin alkeellisin taidoin, mikä on ongelmallista sekä oppimisen jatkumon että koulutuksellisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Nämä tulokset korostavat tarvetta selkeämmälle sääntelylle, vähimmäisosaamisen määrittelylle sekä arviointiperiaatteiden yhtenäistämiselle.

Karvi kannattaa esitystä, jossa perusopetuksessa olisi yhtenäiset periaatteet vuosiluokalta toiselle etenemisessä. Samoin Karvi pitää tärkeänä oppiainekohtaisten tavoitteiden selkeyttämistä ja tiivistämistä ja keskeisten vuosiluokkakohtaisten osaamistavoitteiden määrittelyä, jotta vähimmäisosaaminen voidaan kansallisesti määritellä johdonmukaisella tavalla. Karvi pitää perusteltuna myös sitä, että esityksen pohjalta käynnistetään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kehittämistyö.

Karvi painottaa lausunnossaan erityisesti seuraavia kokonaisuuksia:

  • Arvioinnin yhdenvertaisuus ja läpinäkyvyys: Oppilaan osaamisen, oppimisen ja työskentelyn arvioinnin suhdetta ja painoarvoja tulee täsmentää, jotta arvosanat kuvaavat luotettavasti oppilaan osaamisen tasoa ja arvosanavaihtelu vähenee.
  • Opinnoissa etenemisen edellytysten selkeys: Kompensaatioperiaatteen soveltaminen on määriteltävä selkeästi. Karvi korostaa vähimmäisosaamisen varmistamista kaikissa oppiaineissa ja katsoo, että hyväksytty suoritus tulisi olla etenemisen edellytys. Myös hylätyn suorituksen kriteerit tulee määritellä, jotta tulee selkeämmin esille, miltä osin oppilaan osaaminen ei vielä täytä vähimmäisvaatimuksia.
  • Esityksen toimeenpano edellyttää merkittäviä muutoksia opetussuunnitelman perusteisiin. Perusopetukseen kohdistuvan kehittämisen vaikuttavuuden näkökulmasta olisi perusteltua harkita myös perusteiden kokonaisuudistusta, sillä vaiheittaiset muutokset ovat tähän mennessä johtaneet asiakirjan sirpaloitumiseen ja toimeenpanon vaikeutumiseen. Kokonaisuudistus voisi siten tarjota selkeämmän ja johdonmukaisemman lähtökohdan muutosten toteuttamiselle.

22 § Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi

Karvi pitää hyvänä, että oppiaineiden tavoitteet toimivat arvioinnin perustana ja että oppimista, osaamista ja työskentelyä arvioidaan suhteessa selkeästi määriteltyihin tavoitteisiin ja arviointikriteereihin. Tämä vahvistaa arvioinnin yhdenmukaisuutta.

Karvin näkemyksen mukaan työskentelyn arvioinnin roolia ja painoarvoa tulisi kuitenkin täsmentää. Mikäli työskentely muodostaa jatkossakin osan arvosanasta, arvosanojen vertailtavuus ei parane, koska arvosana ei kuvaa yksiselitteisesti oppilaan osaamisen tasoa. Tätä tulkinnanvaraisuutta näkyy Karvin arviointituloksissa.

Samoin oppiaineiden eri tavoitealueiden keskinäinen painotus jää edelleen pitkälti opettajan harkintaan, mikä lisää eroja koulujen välillä ja voi heikentää oppilaiden yhdenvertaista kohtelua esim. jatko-opintoihin haettaessa.

Karvi katsoo, että arvioinnin kohteet ja niiden painotukset tulisi määritellä selkeämmin ja konkreettisemmin Opetushallituksen määräyksissä.

22 a § Oppilaan arvioinnista ja opinnoissa etenemisestä päättäminen

Karvin näkemyksen mukaan kompensaatioperiaatteen soveltamista tulee konkretisoida opetussuunnitelman perusteissa. Pitäisi määritellä tarkemmin, kuinka laajaa kompensointi voi olla. Kuinka monta tavoitetta yhdestä oppiaineesta voi kompensoida? Karvin näkemyksen mukaan kokonaisen sisältöalueen kaikkia tavoitteita ei voi kompensoida, vaikka toisella sisältöalueella olisi hyvää osaamista.  Mikäli kompensaatioperiaatetta ei voida yksiselitteisesti määritellä, Karvi kannattaa siitä luopumista.  Arvioinnin haasteena on, että opetussuunnitelmassa on useita tavoitteita ja kriteereitä, ja nykyohjeistus mahdollistaa sen, että heikompi suoritus yhdessä tavoitteessa voidaan kompensoida toisen tavoitteen osoitetulla osaamisella. 

Jotta oppilas ei etenisi ilman välttämätöntä osaamista, perusteissa tulisi määritellä ne oppiainekohtaiset tavoitteet, joissa hyväksytty suoritus on aina etenemisen edellytys eikä suorituksia voida kompensoida. Lisäksi hylätyn suorituksen kriteerit tulee kuvata selkeästi, jotta arvosanojen 4 ja 5 välinen raja muodostuu yksiselitteisesti.

Opetussuunnitelman perusteissa on myös tarpeen täsmentää, kuinka suuressa osassa oppiaineen tavoitteita oppilaan tulee saavuttaa arvosanan 5 kriteerien mukainen osaaminen sekä ovatko jotkin tavoitteet hyväksytyn suorituksen kannalta painokkaampia tai välttämättömiä. Samalla tulee arvioida, onko arvosanan 5 nykyinen vaatimustaso tarkoituksenmukainen vai tulisiko sitä joissain tapauksissa korottaa. On tärkeää, että kriteereihin sisältyvää ohjauksen määrää ja laatua täsmennetään, jotta arvosanaan 5 vaaditaan oppilaalta itsenäistä osaamista.

22 b § Todistukset

Karvilla ei ole lausuttavaa 22 b §:n osalta.

Muita huomioita esitykseen

Karvi katsoo, että lakimuutoksen tavoitteet ovat oikeansuuntaisia. Esitys edellyttää kuitenkin merkittäviä muutoksia myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Viime vuosien vaiheittaiset uudistukset ovat johtaneet siihen, että perusteet ovat paikoin sirpaleiset ja vaikeasti jäsentyvät.

Asteittain tehtyjen päivitysten seurauksena opetussuunnitelman perusteisiin voi kertyä päällekkäisyyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia, mikä vaikeuttaa niiden käyttöä paikallisessa opetussuunnittelussa

Tämän vuoksi Karvi katsoo, että perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kokonaisuudistus olisi tarkoituksenmukaisempi ratkaisu kuin vaiheittainen päivittäminen. Lisäksi tarvitaan riittävästi resursseja ja aikaa paikallisten opetussuunnitelmien, opetuksen ja arvioinnin päivittämiseen ja kehittämiseen. On myös tärkeää huomioida, että uudistuksen tavoitteet eivät toteudu pelkästään asiakirjoja muokkaamalla. Mikäli arviointikäytänteisiin halutaan aidosti muutoksia, on panostettava myös paikallisen tason koulutukseen.