Tietoa Jodasta

Oppimistulosten arviointien digitalisoinnin taustaa

Arviointien digitalisoimisella Karvi tähtää monipuolisempaan ja koulumaailman kehitystä paremmin heijastelevaan arviointiin. Pitkällä aikavälillä tarkoituksena on keventää arvioinnista kouluille aiheutuvaa työmäärää ja helpottaa arvioinnin käytännön järjestelyitä.

Digitaalisten arviointijärjestelmien ja julkaisualustojen käytöllä pyrimme myös lisäämään arviointitoiminnan vaikuttavuutta. Arviointien digitalisointiin kuuluvat arviointiedon keruun lisäksi muun muassa sähköisen raportoinnin ja kerätyn aineiston analysoinnin kehittäminen.

Karvi kokeili perusopetuksen oppimistulosten arviointien digitalisoimista ensimmäistä kertaa vuosina 2014–2015, jolloin äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan arvioinneissa osa oppilaista teki arvioinnin sähköisesti ja osa paperilla. Karvi siirtyi täysin sähköiseen arviointiin vuonna 2017. Karvi luopui elokuussa 2022 omasta Koda-järjestelmästä ja siirtyi kehittämään uutta digitaalista arviointijärjestelmää Jodaa.

Jodan kehitystyö

Vuonna 2022 Karvissa käynnistettiin Oppimistulosten digitaalisen arviointijärjestelmän kehittämisen (DigiOTA) hanke. Hankkeen tavoitteena oli kehittää digitaalinen arviointijärjestelmä, jolla voidaan hallita ja tehdä perusopetuksen kansallisia oppimistulosarviointeja. Järjestelmän toteuttajaksi valikoitui CSC - Tieteen tietotekniikan keskus ja järjestelmän nimeksi valittiin Joda. 

Vuosien 2022-2023 aikana hankkeessa tehtiin paljon arviointijärjestelmään ja sen toimintaan liittyvää määrittelytyötä ja suunniteltiin järjestelmän teknisiä ratkaisuja. Kehitystyö alkoi ja Joda sai visuaalisen ilmeen. Vuonna 2023 Jodaa päästiin jo testaamaan pienimuotoisesti. Vuoden 2024 aikana Jodan kehitystyö oli intensiivistä ja Jodan käytettävyyttä päästiin testaamaan oikeilla materiaaleilla ja myös oppilaiden kanssa. Vuoden 2025 aikana Jodalle tehtiin tietoturva- ja saavutettavuusauditoinnit sekä laaja hyväksymistestaus ja pilotointi. Joda otettiin tuotantokäyttöön elokuussa 2025, jolloin myös DigiOTA-hanke päättyi. Jodan kehitystyö on kuitenkin jatkuvaa ja uusia ominaisuuksia kehitetään tarpeen mukaan palvelemaan arviointien erilaisia tarpeita. 

Jodan kehittämisen taustalla on kaiken aikaa ollut halu kehittää käyttäjälähtöisesti suunniteltu, pitkään käytössä oleva tietojärjestelmä, joka mahdollistaa kansallisten oppimistulosarviointien tietoturvallisen käsittelyn ja arviointitiedon laadukkaan jatkohyödyntämisen. Kehitystyössä keskeistä on ollut järjestelmän loppukäyttäjien - oppilaiden, opettajien ja rehtoreiden - osallistaminen ja heidän kokemustensa huomioiminen.   

 

DigiOTA-hankkeesta lisätietoa