Miten ammatillinen koulutus tukee osaamista ja työllistymistä? – Ensituloksia Karvin arvioinnista

Tiedote Ammatillinen koulutus
Kuvituskuva.
Kuva: Shutterstock.com

Karvi on julkaissut ensimmäiset tulokset arvioinnista, jossa tarkastellaan ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistymistä, osaamista ja koulutuksen vastaavuutta työelämän tarpeisiin. Tulokset nostavat esille sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita ammatillisessa koulutuksessa.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) arvioi parhaillaan ammatillisista perustutkinnoista työllistymistä. Arvioinnista on nyt julkaistu ensimmäisiä tuloksia, jotka valottavat ammatillisen koulutuksen ja työelämän välistä yhteyttä eri näkökulmista. Tulokset käsittelevät työnantajien näkemyksiä vastavalmistuneiden nuorten osaamisesta, rekrytoinnista ja koulutuksen vastaavuudesta työelämän tarpeisiin. Lisäksi ne tuovat esiin valmistuneiden kokemuksia opinnoista ja työllistymisestä kevään 2022 ja kevään 2024 välillä valmistuneiden osalta. 

Arvioinnissa tarkastellaan myös koulutuksen järjestäjien arvioita työelämän osaamistarpeiden ennakoinnista ja ennakointitiedon hyödyntämisestä perustutkintotarjonnan suunnittelussa sekä opetus- ja ohjaushenkilöstön näkemyksiä opiskelijoiden työelämävalmiuksien tukemisesta ja ohjauksesta. 

Työssäoppimispaikka on tärkeä ponnahduslauta työelämään

Kyselyyn vastanneista ammatillisen perustutkinnon suorittaneista lähes kaksi kolmasosaa ilmoitti, että heillä oli työpaikka valmiina valmistumishetkellä. Joka neljäs alkoi etsiä työtä valmistumisen jälkeen, ja suurin osa heistä löysi työpaikan puolen vuoden sisällä. Toisaalta reilu neljäsosa työnhakijoista ei ollut työllistynyt kyselyn toteutusajankohtaan mennessä. Työllistyneistä opiskelijoista 61 prosenttia oli työllistynyt työssäoppimispaikkaansa.

Valmistuneiden kokemusten mukaan työllistymistä vaikeuttivat muun muassa avoimien työpaikkojen puute, vähäinen työkokemus, verkostojen puuttuminen sekä terveydelliset tai henkilökohtaiset syyt. Oppilaitoksissa tulee vahvistaa opiskelijoiden urasuunnitteluun ja työllistymiseen liittyviä valmiuksia. Opetus- ja ohjaushenkilöstön näkemyksissä korostui tarve huomioida työllistymisen haasteet ohjauksessa nykyistä paremmin, vahvistaa opiskelijoiden valmiuksia kohdata työelämän epävarmuutta ja muutoksia sekä tiivistää oppilaitosten ja TE-palvelujen välistä yhteistyötä.

Työnantajat korostavat ammatillisen osaamisen lisäksi asenteen ja sosiaalisten taitojen merkitystä

Sekä opetus- ja ohjaushenkilöstö että valmistuneet opiskelijat arvioivat ammatillisen osaamisen kehittyvän opintojen aikana pääosin hyvin. Myös työnantajat pitävät ammatillista osaamista yhtenä ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden vahvuuksista.

Samalla arvioinnissa nousi esiin, että osalla valmistuneista on edelleen kehitettävää osaamisessa. Työnantajat korostavat ammatillisen osaamisen lisäksi erityisesti hakijan asenteen, sosiaalisten taitojen sekä työelämän pelisääntöihin sitoutumisen merkitystä palkatessaan nuoria vastavalmistuneita.

Työelämäyhteistyö toimii, mutta osaamistarpeiden ennakointi kaipaa kehittämistä

Koulutuksen järjestäjät tekevät säännöllistä yhteistyötä työelämän kanssa, ja enemmistö työnantajista oli tyytyväisiä yhteistyön toimivuuteen. Kehitettävää on kuitenkin osaamistarpeiden ennakoinnissa, koulutustarjonnan vastaavuudessa työnantajien tarpeisiin sekä ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työntekijöiden saatavuudessa.

Karvi järjestää maaliskuussa 2026 kehittämiswebinaarin arvioinnin alustavista johtopäätöksistä ja kehittämissuosituksista. Ilmoittautuminen aukeaa alkuvuodesta 2026. Tervetuloa keskustelemaan arvioinnin tuloksista ja pohtimaan yhdessä ratkaisuja työllistymisen edistämiseksi!

Arvioinnin loppuraportti julkaistaan toukokuussa 2026.

Mihin tulokset perustuvat?

Karvi toteutti keväällä 2025 kyselyt ammatillisen koulutuksen järjestäjille, opetus- ja ohjaushenkilöstölle sekä ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneille. Lisäksi Karvi toteutti yhteistyössä Elinkeinoelämän keskusliiton (EK), Suomen Yrittäjien ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) kanssa kyselyt työnantajille keväällä ja syksyllä 2025.

Lisätietoa

Jani Goman

Jani Goman

Arviointineuvos
Ammatillinen koulutus
+358 29 533 5505 Jyväskylä
Raisa Hievanen.jpg

Raisa Hievanen

Arviointiasiantuntija
Ammatillinen koulutus
+358 29 533 5542 Helsinki