Koulujen erilaiset käytännöt luovat eroja maahanmuuttotaustaisten oppilaiden koulupolkuihin

Tiedote Esi- ja perusopetus

Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tukemisessa on edistytty, mutta koulujen välillä on edelleen merkittäviä eroja. Oppilaat voivat jäädä erilleen muusta kouluyhteisöstä jo valmistavan opetuksen aikana, mikä vaikeuttaa perusopetukseen siirtymistä. 

Tämä käy ilmi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) uudesta raportista, joka kokoaa yhteen vuosina 2021–2026 toteutetun opetus- ja kulttuuriministeriön toimenpideohjelman arviointien, tutkimuksen ja kehittämishankkeiden tulokset. Ohjelman tavoitteena oli tukea maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oppimista ja opetuskielen taitoa sekä parantaa siirtymiä valmistavasta opetuksesta perusopetukseen ja edelleen toiselle asteelle. 

Koulun roolia kotoutumisen edistäjänä kehitettävä

Oppilaiden mahdollisuudet kiinnittyä kouluyhteisöön ja oppia opetuskieltä vaihtelevat edelleen kouluittain. Kotoutumisen tukeminen ei voi olla yksittäisten opettajien varassa, vaan sen tulee olla osa koko koulun toimintakulttuuria, johtamista ja käytäntöjä. Raportin mukaan esimerkiksi oppilaiden kouluyhteisöön kuulumisen kokemus ja mahdollisuus saada kavereita ovat keskeisiä tekijöitä Suomeen muuttaneiden oppilaiden koulupolun onnistumisessa ja kotoutumisessa. 

Raporttia laatiessamme havaitsimme, että koulujen käytännöt ovat edelleen hyvin kirjavia. Osa opettajista suhtautuu vastahakoisesti integraatiotunteihin esimerkiksi kiireen tai osaamisen puutteen vuoksi. Näillä tunneilla on suuri merkitys oppimiselle. Tällöin valmistavan opetuksen oppilaat osallistuvat perusopetuksen ryhmän toimintaan vahvistaakseen opetuskielen taitoaan ja luodakseen sosiaalisia suhteita, kertoo johtava arviointiasiantuntija Jaana Saarinen.

Kielitietoinen opetus ei ole vielä vakiintunut kaikkeen opetukseen

Kielitietoisuus tunnetaan kouluissa melko hyvin, mutta käytäntö laahaa yhä tavoitteiden perässä. Vaikka periaate oppiaineen sisällön ja kielen samanaikaisesta opettamisesta on ollut osa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita jo vuodesta 2014, kielitietoisuuden toteutuminen riippuu edelleen liikaa yksittäisten opettajien ja rehtoreiden kiinnostuksesta. Raportissa korostetaan sen vakiinnuttamista osaksi koulujen arkea, pedagogista johtamista ja opettajien osaamisen kehittämistä, sillä se edistää kaikkien oppilaiden oppimista. Opettajat kertovat tarvitsevansa lisää aikaa, tukea, materiaaleja ja koulutusta, jotta he voivat opettaa kielitietoisesti.

Opettajat kaipaavat täydennyskoulutusta, mutta mahdollisuudet vaihtelevat

Opettajat tarvitsevat täydennyskoulutusta kielitietoisuuden lisäksi erityisesti oppimisen tukeen liittyen. Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden vielä kehittyvä kielitaito voi vaikeuttaa oppimisen haasteiden ja mahdollisen traumataustan tunnistamista sekä oppimisen tukemista. Erityisesti opettajat, joilla ei ole aiempaa kokemusta maahanmuuttotaustaisten oppilaiden opetuksesta, ovat täydennyskoulutuksen tarpeessa.

Erilaiset täydennyskoulutustarpeet toistuivat kaikessa toimenpideohjelman aikana kerätyssä tiedossa. Osa aineistosta on kerätty ennen täydennyskoulutusrahoituksen 15 miljoonan euron leikkaustoimia, mitkä tulevat kasvattamaan tarvetta entisestään. Opettajien täydennyskoulutukseen tarvitaan uusia ratkaisuja, toteaa arviointiasiantuntija Tanja Laimi.

Kehittämishankkeissa syntyi toimivia ratkaisuja

Oppilaiden oppimista, integroitumista, siirtymiä koulutuspolun eri vaiheissa sekä kodin ja koulun yhteistyötä kehitettiin toimenpideohjelman aikana 73:ssa eri hankkeessa. Esimerkiksi Mikkelissä, Tampereella ja Joensuussa on kehitetty nettikurssikokonaisuuksia, malleja samanaikaisopettajuuteen sekä toimintatapoja koulun ja kodin yhteistyöhön. 

Arviointiraportti

Koulujen erilaiset käytännöt maahanmuuttotaustaisten oppilaiden koulupolulla - KIEPPI-toimenpideohjelman loppuraportti

Julkistamistilaisuus

Loppuraportin julkistamistilaisuus pidetään 25.9.2026 klo 13–14.15 kaikille avoimena webinaarina. Lisätietoa tilaisuudesta Karvin verkkosivuilta. Tervetuloa!

Lisätietoa

Tanja Laimi.

Tanja Laimi

arviointiasiantuntija
yleissivistävä koulutus
+358 29 533 1135 Helsinki
Jaana Saarinen.

Jaana Saarinen

johtava arviointiasiantuntija
yleissivistävä koulutus
+358 29 533 1216 Jyväskylä