Uutiset
Tasa-arvoinen perusopetus on yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä. Perusopetuksella on silti haasteita tasa-arvoisuuden toteuttamisessa. Oppilaat kokevat koulunkäyntinsä aikana…
Oppilaiden matematiikan ja äidinkielen taidot ovat kolmannen luokan alussa samaa tasoa eri puolilla Suomea. Yksilöiden väliset osaamiserot ovat kuitenkin suuria. Kansallinen koulutuksen…
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on toteuttanut Grazin yliopiston auditoinnin yhteistyössä kansainvälisen auditointiryhmän kanssa. Grazin yliopisto läpäisi auditoinnin ja sai…
Karvi on mukana myös tämän vuoden SuomiAreenassa. Tiistaina 13.7. klo 11 Karvi ja Kuurojen Liitto järjestävät keskustelutilaisuuden otsikolla ”Koulusta unelmille siivet?”…
Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT sai auditoinnissa erityistä kiitosta systemaattisesta ja tavoitteellisesta lähestymistavastaan koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen…
Vaasan ammattikorkeakoulun vahvuuksia ovat tiivis työelämäyhteistyö, työelämälähtöinen koulutus ja koulutuksen kehittäminen monipuolisen palautetiedon pohjalta. Opiskelijalähtöisyyttä ja…
Sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkinnot tuottavat laaja-alaista ja työelämälähtöistä osaamista. Alan tutkintokoulutusten ja jatkuvan oppimisen tarjonta on runsasta ja monipuolista…
Karvin korkeakoulujen ja vapaan sivistystyön yksikkö on laatinut itsearviointiraportin, jossa yksikkö kuvaa ja arvioi omaa toimintaansa yleisesti ja erityisesti suhteessa eurooppalaisiin…
Karvi on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoulun konetekniikan tutkinto-ohjelmalle EUR-ACE- laatuleiman. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta 24.5.2027 asti. Tutkinto-ohjelmalle myönnettiin…
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on toiminnassaan osoittanut innovatiivista edelläkävijyyttä, pitkäjänteistä kehittämisotetta ja osallistavaa toimintakulttuuria, minkä ansiosta se on nyt…